Luontokohteet

Hannu Harju
Pekka Termonen

© Kannonkosken kunta 2009. Esipuhe liitetiedostona.

Sivuja päivitetty viimeksi 18.3.2014. Tämä sivusto elää, muutoksia aika ajoin. Risut ja ruusut tervetulleita.

Kannonkosken luontokohteiden logokuva

Johdanto

Sirkka Leppänen-Peltola toimitti vuonna 1987 vihkosen ”Luonnonnähtävyyksiä Kannonkoskella” oppaaksi luontoretkille, jossa osoitettiin enimmäkseen pieniä kohteita 29 kpl (lainattavissa kirjastolta).

Tämä kokonaan uudistettu versio syntyi maastokäynneillä vv. 2007 – 2009, osin viranomaisyhteistyössä. Maastossa katsottiin kohteiden kasvillisuutta, koottiin kuva-arkistoa ja videokuvaa. Tulos on käytössäsi printti/nettiversiona, tiedot ovat julkisia, voit tulostaa kunkin kohteen tiedot mukaan retkellesi. Yksityismaiden pienkohteista, luonnonsuojelualueista (5 kpl) ja luonnonsuojelu- sekä metsälain luontotyypeistä (144 kpl) ei ole annettu paikkatietoa eikä sisällytetty valittuihin kohteisiin.

Kahdessakymmenessä vuodessa pinnanmuodot, maiseman suurpiirteet ja kivikunnan aikoja uhmaavat kohteet ovat toki säilyneet. Osa puista on poistunut ja osa kohteista kuten ”Käräjä- ja Tapulikivet” eivät löytyneet käynneillä tai karsiutuivat hankalasti lähestyttävinä. Pohjaksi jäi 22 kpl ”vanhoja” kohteita. Tähän lisättiin korvaavia kohteita ja päädyttiin 30:een nähtävyyteen. Kohdeluettelon nimet jo kertovat useimmiten paikan luonteen. Maisemapaikat (nro 31) ovat Tielaitoksen hyväksi havaitsemia helppoja pysähdyksiä.

Valitut kohteet antavat lähestymismatkoineen ympäristöineen kattavan kuvan Kannonkosken luonnosta. Patikointi kohteille avaa lisää luonnonrauhaa. Koko materiaalista saat nopeasti käsityksen tietokonepäätteellä. Kohdekuvaukset on jaettu yleisesittelyyn kuvineen, kasvitietoihin sekä tarina- ja historiatietoihin, joilla niitä on. Tulevaisuudessa useiden kohteiden säilyminen on luonnonsuojelu-, metsä- ym. lakien, itsestään selvää (maisemat, kivimuodostumat) sekä rantakaavojen mukaan suojeltua. Vain puista aika jättää, mutta ennen kuin viimeisinkin mahtipuun solu on luonnon kierrossa…..

Suomeen on perustettu kansallis- ja luonnonpuistoverkko. Kuntaa lähimmät puistot ovat Pyhä-Häkki kaakossa ja Salamajärvi, ”metsäpeura-alue” luoteessa. Lisäksi on valtakunnallisesti rauhoitettu yleensä pienialaisia muiden kuin valtion omistamia alueita sekä runsaasti pienkohteita kuten siirtolohkareita, hiidenkirnuja ja suuria puita.

Luonnonsuojelu- ja metsälain uudistusten myötä 1990- luvulla syntyi mm. yleiseurooppalainen koko valtakunnan kaikkia luontotyyppejä kattava NATURA- verkosto. Kannonkoskella on kuusi aluevarausta:
FI0900092 Heinäsuon alue
FI0900090 Kivijärvi
FI0900129 Koivuvuori - Pienen Palojärven metsä
FI0900091 Kylkisaaret - Raakkipuron metsä - Pohjoiskallio
FI0900069 Pyhä-Häkin alue
FI0900036 Isolähteenpuro

Natura-alueet Keski-Suomessa

Tietoja luontotyyppien suojelusta saat täältä.

Vuonna 2007 järjestetyn ”Kunnan suurimmat puut”- kisan tulokset liitetiedostona.

Luontokohteet (natural attractions) esitelty omina www-sivuina

Luontokohteiden tekstiosuus sisältää kaikki jollain tavalla retkeilijälle soveliaat kohteet kunnan alueella mukaan lukien mm. patikoijien reitistöverkostoon tukeutuvat yöpymispaikat. Kohteisiin pääsy on jaettu helppo (tienvarsikohde) - kohtalainen (patikointia) ja hankala (laita-alueilla). Luontokohteita on kahdentasoisia: pienkohteet ja laajemmat NATURA- alueet. Myös olevat maakuntaura ja luontopolut on osoitettu. Erämaakohteet löytyvät kunnan itä- ja kaakkoisosista.

Metsälaissa rauhoitettuja pienvesien ja niiden ranta-alueita kuten puroja ja lähteitä, joita kunnan alueelta löytyy n. 40 kpl ei ole erikseen osoitettu. Kohteet näkyvät peruskarttapohjilla. Isoimmat lähteet ovat mukana.

Tekstistä on linkitetty yhteydet valittuihin kohdekuviin, yleis- ja kohdekarttaan, muutamiin videopätkiin ja mm. NATURA- alueiden kohdalla ympäristöhallinnon sivuille.

Luonnon toimintaa oppii parhaiten vain kuuntelemalla, katsomalla ja ihmettelemällä.

”Kymmenen ihmisen hälisevästä ryhmästä ei kukaan koskaan näe metsäpeuraa”.

Saarijärveläinen

Viispiikkinen 18.6.2009, sivu 2 liitetiedostona

Viispiikkinen 18.6.2009, sivu 3 liitetiedostona

LÄHTEITÄ

  • Erkkilä, Aino. Haastattelu 2009.
  • Jokipii, Maunu (toim.). 1999. Keski-Suomen historia 1. Jyväskylä: Keski-Suomen liitto.
  • Kokkinen, Marja (toim.). 1987. Konttikiskale I, II, III. Kannonkoski: Kannonkosken koululautakunta.
  • Kotilainen, Sofia (toim.). 2001. Het pikkusevverran paljo. Kivijärvi: Kivijärven kunta.
  • Lyytinen, Aili. 1992. Kannonkoskella sanottua. Kannonkoski: Kannonkosken kirjasto-kulttuurilautakunta.
  • Manninen, Ari, Mäkelä, Petteri & Holm, Vesa. 2008. Viitasaaren historia. Viitasaari: Viitasaaren kaupunki ja seurakunta.
  • Markkanen, Erkki. 1983. Vanhan Viitasaaren historia. Viitasaari: Viitasaaren kunta ja seurakunta.
  • Peltonen, Martti (toim.). 1986. Kivijärven kirja. Kivijärvi: Kivijärven kunta ja seurakunta.
  • Peltoniemi, Kauko. 1983. Lohen lumoissa. Porvoo: WSOY.
  • Schumann, Walter. 1973. Kivet ja mineraalit värikuvina. Helsinki: Otava.
  • Kartta-aineisto © Maanmittauslaitos lupa nro 414/MML/09
  • Jokamiehen oikeudet
  • Everyman's rights