Ruumissaari
Yleisesittely
Matka Kannonkoskelta Rautalammin kirkkomaahan oli ennen vanhaan, kuten nykyäänkin matkana pitkä. Yli sata kilometrinen taival syrjäkyliltä oli helpompi tehdä rekikelillä (joulun)pyhinä kun kirkolle oli muutakin asiaa.
Kohde on venematkan takana Vuosjärven Hintonselällä Koroisniemen lähellä. Sitä ympäröi matalikko, josta se kohoaa vain noin 2 metriä pinnan yläpuolelle. Hiekkasaari on luonnonkaunis. Saarta käytettiin kesähautapaikkana, vainajien ”välivarastona”, kuten useita muitakin seudun saaria, joista Vuosjärvellä vastaavaa käyttöä on ollut ainakin Korpi-, Kalmu-, Kirkko- ja Pyssysaarella. Erityisesti on tutkimuksissa kyetty erottamaan esihistorialliset jäänteet tuoreemmista, joka tarkoittaa mm. kastamattomien lasten 1800- luvulta aina sotiemme aikaisten sotavankien hautauksiin.
”Välivarastotapainaumat” ovat vieläkin selvästi nähtävissä. Kaikilta em. saarilta niitä löytyy runsaasti. Pienialaiselta Ruumissaarelta niitä löytyy kymmenkunta, tosin kuoppien pieni koko antaa aihetta mietteisiin ajan kulusta…
Vuoskoskisen Aino Erkkilän mukaan on hänen suvussaan säilynyt perimä/dokumenttitietona, että kastamattomia lapsia olisi haudattu saariin 1800- luvun puolella.
Ehkä paras kokoelma esihistoriallisista asumapaikoista, rautakauden loppupuolen lapinraunioista ja uuden ajan ruumiiden välivarastokuopista on nähtävissä Pyssysaaressa, uuden ajan osalta myös Kirkko- ja Ruumissaaressa. Yhteinen piirre hautasaarille on maaperän kaivettavuus ja erityisen järeäksi ehtineet männyt.
Kasvitietoja
Kasvillisuus on kaikitenkin niukka. Valtapuita ovat mänty sekä raudus- ja hieskoivu. Alempaan kerrokseen jäävät rantojen harmaaleppä, kiiltopaju ja pohjanpaju. Pensaskerroksessa on harvakseltaan korpipaatsamaa, katajaa, kuusta, pihlajaa ja haapaa. Ilmeisesti tiivis varvusto, variksenmarja, juolukka, suopursu, kanerva, mustikka ja puolukka on estänyt ilmalevintäisten rikkojen kuten horsman ja leskenlehden saamasta jalansijaa saarella. Sama ilmiö koskee Vuosjärven Isoa Kylkisaarta. Molemmat ovat vain 300m:n päässä mantereen leviämiskeskuksista. Havainto jotenkin varmentuu kun Kivijärven Lintusaaren hiekkarantojen laitamilta molemmat lajit löytyvät. Matkaa lähimmälle rannalle on yli 3 km… Ruumissaarella vain parhaimmilla laikuilla ovat metsämaitikka, metsätähti ja metsäruusu jaksaneet kilpailla elämän ehdoista.
Tarinaa
Ruumiinkuljettajat olivat talvisella matkalla Rautalammille. He yöpyivät Keihärin seudulla talossa, jossa oli huonokuntoinen vanhaisäntä. Talonväki oli sitä mieltä, että vanhus kohta kuolee kuitenkin. Niin tehtiin hänelle arkku ja laitettiin ruumiin-kuljettajien matkaan. Ukko oli kuulemma hokenut arkussa: ” Vieläkö on pitkästi? Teällä on niin kylmä että iha kuoloo. Ku ois peässy hautaan ni siellä ei ois nii kylmä.”
Historiaa
"Hautauksessa kristinusko toi mukanaan uuden käytännön, kun talo- tai kyläkalmistojen sijasta vainajat alettiin haudata pitäjänkirkon ympärille tehtyyn yhteiseen hautausmaahan. Pitkistä matkoista tämä saattoi kesäisin olla hankalaa. Keski-Suomestakin tunnetaan, todennäköisesti eräkaudelta tai alkavalta uudisasutusajalta, lukuisia väliaikaisia saarikalmistoja, johon vainaja haudattiin odottelemaan talvella tapahtuvaa kuljetusta tai hautaamista kotiseurakunnan kirkkomaahan." (Keski-Suomen historia 1, s. 622)
"Viitasaaaresta erotetun Kannonkosken Vuosjärven Ruumissaari on myös toiminut väliaikaisena hautausmaana Rautalammin jakamattoman seurakunnan aikana." ( Keski-Suomen historia 1, s. 623)
Henrik Gabriel Porthan vieraili Viitasaaren pitäjässä 1770-luvulla ja kirjoitti pitäjäkuvauksen Åbo Tidningar –lehteen vuonna 1777. Hän kertoo seudun olleen villien lappalaisten asuttamana. Tältä ajalta on useita lapinraunioita eli hautaröykkiöitä, joita ei uskallettu hajottaa, koska asukkaat uskoivat tästä seuraavan pahaa.
”Kerrotaan kuinka eräs, joka tällaisen tempun uskalsi tehdä hukkui. Eräs joka oli avannut raunion ei löytänyt muuta kuin muutaman ruosteisen raudanpalan ja pyydyksen, joiden käyttöä he eivät voineet keksi. Pyssysaaressa Hilmon kartanon edustalla on lapinraunio. Kuuleman mukaan täällä on ollut hautauspaikka…” (Vanhan Viitasaaren historia, s. 24)
"Se on ropinata, sano akka, kun tuohelle kus." (Kannonkoskella sanottua)