Nuorisotila
Tilatyö
Nuorisotila eli nuokkari muuttaa alkusyksystä 2026 Kylätalolle (Nappulakuja, 43300 Kannonkoski. Nuokkari on avoinna pääsääntöisesti koulun lukuvuoden mukaisesti tiistaisin klo 15-17.15. Nuokkarin avoimet illat on kohdennettu 6-9-luokkalaisille nuorille. Teemanuokkareilla ikäraja voi poikkeuksellisesti olla myös alempi. Toiminnan pääjärjestäjä on kunnan Nuorisotoimi. Muita yhteistyökumppaneita ovat kunnan liikuntatoimi, Suomenselän 4H-yhdistys, seurakunta ja etsivä nuorisotyö.
Noin 10 kertaa lukuvuoden aikana, tiistaisin klo 17.30-20 järjestetään Crazy Action -ilta Piispalassa. Kohderyhmänä ovat 6. luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret. Illat tarjoavat nuorille liikunnallisia mahdollisuuksia, mutta myös kohtaamisia nuorten kanssa yli kuntarajojen. Toiminta on nuorille maksutonta. Tavoitteena on vähentää syrjäytymisen riskiä ja edistää nuorten hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja liikunnan ja yhteisöllisyyden kautta. Illoissa nuoret pääsevät tapaamaan myös nuorisoalan ammattilaisia. Toimintaa rahoittaa Lupa- ja valvontavirasto. Kannonkosken, Kivijärven, Kyyjärven ja Kinnulan kunnilla on hankkeessa omavastuuosuus. Hanketta hallinnoi Suomenselän 4H-yhdistys. Crazy Action -iltojen järjestäjinä Kannonkosken nuorisotoimi, Kivijärven vapaa-aikatoimi, Kyyjärven kunta, Suomenselän 4H-yhdistys sekä Karstula-Kyyjärven 4H-yhdistys ry.
Nuorisotoimi ostaa Suomenselän 4H-yhdistykseltä ns. klubi-toimintaa yhteensä 16 kertaa vuodessa. Kohderyhmänä 9. luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret. Klubin ovet ovat keväällä ja kesällä auki perjantaisin klo 18-23 erikseen ilmoitettuina päivinä. Syksyn 2026 klubiaikataulut tarkentuvat myöhemmin.
Myös Saarijärven seurakunta järjestää silloin tällöin nuorisotoimintaa Nuokkarin tiloissa.
