Muutoksia kylätalon tiloihin!
Varaa kokoustilat kylätalolta ajoissa. Pienempi kokoustila on työmaatoimistona loppu vuoden 2026 ajan. Kylätalolla yhteiskäytössä on yksi isompi tila, jota käyttävät nuorisotoimi, kulttuuritoimi, hyvinvoinnin edistäminen, liikuntavastaanotot, sekä kokoustajat. Tiloissa voi siis olla syksyn mittaan ruuhkaa, mutta sopu sijaa antaa!
Muutoksia kylätalon tiloihin!
Kannonkosken kylätalolta varattaviin kokoustiloihin on tulossa muutoksia kesäkuun 2026 aikana. Alustavan suunnitelman mukaisesti ns. pienempi kokoustila varataan kesäkuun puolivälin jälkeen työmaatoimiston käyttöön. Työmaatoimisto liittyy teknisen toimen hallinnoimiin koulurakennuksen muutostöihin kirjastotiloja varten.
Kylätaloa voi kuitenkin edelleen varata kokouksia varten. Kokoustiloiksi osoitetaan lähtökohtaisesti ns. isompi kokoustila käytävän perältä. Ovien avainlukkopesät jäävät paikoilleen ja keittiö on yhteiskäytössä.
Kylätalon tiloihin on suunnitteilla myös muita muutoksia vuoden 2026 aikana. Osana kunnan kiinteistöstrategiaa kylätalon käyttöaste tulee kasvamaan ja tavoitteena on sijoittaa saman katon alle useita kunnan toimialoja ja palveluja kokoustilojen lisäksi. Tilat pyritään järjestämään mahdollisimman monikäyttöisiksi ja eri tahoja palveleviksi. Tilojen kehittämisen myötä kehitetään myös palveluja.
Tavoitteena on myös yhteisöjen yhdenvertainen kohtelu. Nykyisille kylätalon toimijoille on tarjolla korvaavat tilat Kannonkosken keskustasta. Kunta tarjoaa jatkossakin kylätalolla kokoustilat ja yhteiskäytössä olevat tilat yhdistyksille ja toimintaryhmille maksutta.
Muutoksista johtuen pyydämme varaamaan syksyn 2026 säännölliset viikoittaiset / kuukausittaiset tilavuorot kylätalolle mahdollisimman pian ja ilmoittamaan samalla arvioidun maksimikävijämäärän. Huomioittehan tilavarauksissa, että työntekijöiden vuosilomista johtuen varauksia ei voi tehdä viikoilla 29-31 eli ajalla 13.-31.7.2026.
Lisätietoa tiloista tekniseltä johtajalta, 044 459 6146 markku.riekko [at] kannonkoski.fi (markku[dot]riekko[at]kannonkoski[dot]fi)
Kylätalon kokoustilojen varaukset ja lisätietoa toiminnasta 044 4596151 / tarja.alainen [at] kannonkoski.fi (tarja[dot]alainen[at]kannonkoski[dot]fi)
Lisätietoa
Pahoittelemme muutoksista johtuvaa häiriötä. Aikataulut vahvistuvat lähiaikoina ja tiedotamme niistä mahdollisimman pian kunnan kotisivuilla. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Lisäys 9.6.2026
- Nuorisotilan muuttotyöt kylätalolle ovat alkaneet. Muutto valmistuu alkusyksyyn mennessä. Muuttolaatikoita ja tavaroita voi kesän 2026 aikana olla kylätalolla vielä odottamassa paikoilleen laittoa. Pahoittelemme mahdollista haittaa kylätalolla kokoustaville tahoille.
- Kannonkosken Ampujat ry on siirtynyt kylätalolta terveysaseman oikean puoleiseen päätyy (entinen neuvolan puoli)
- Nuorisotilan muuttotyöt kylätalolle ovat alkaneet. Muutto valmistuu alkusyksyyn mennessä. Muuttolaatikoita ja tavaroita voi kesän 2026 aikana olla kylätalolla vielä odottamassa paikoilleen laittoa. Pahoittelemme mahdollista haittaa kylätalolla kokoustaville tahoille.
- Kannonkosken Ampujat ry on siirtynyt kylätalolta terveysaseman oikean puoleiseen päätyy (entinen neuvolan puoli)
Muutostyöt kylätalolla jatkuvat. Aikatauluista tiedotetaan lisää myöhemmin.
Yst
Tarja Alainen
Tarja Alainen
Tarja Alainen
Nuoriso-, kulttuuri- ja hyvinvointivastaava
Kansalaisopiston Kannonkosken osaston johtaja
Kansalaisopiston Kannonkosken osaston johtaja
Kannonkosken kunta
tarja.alainen [at] kannonkoski.fi
044 4596151
